Perjantaina juhlittava ystävänpäivä antaa meille kaikille hyvän syyn kutsua ystävät viettämään yhdessä iltaa. Ystävänpäivän kattaukseen kuuluvat kauniit kukat, pastellivärit, leivokset ja suklaa. Lisää juhlan tuntua ystävänpäivän illan tarjoiluihin tuovat myös tässä artikkelissa esiteltävät kauniin punaiset cocktailit, joiden maku vaihtelee makeasta raikkaaseen. Jokaiselle siis jotakin omien makumieltymysten mukaan.

Mutta mistä ystävänpäivässä oikein onkaan kyse? Toisin kuin ehkä voisi kuvitella, ystävänpäivä ei ole kaupallinen keksintö, vaan Valentinen päivää viettivät jo muinaiset roomalaiset. Juhlapäivä sai nimensä Valentinus -nimiseltä martyyrilta, joka vihki nuoria pareja vastoin Rooman keisarin kieltoa. Jouduttuaan vankilaan kiellon uhmaamisesta Valentinus alkoi tarun mukaan saada lahjoja kiitollisilta vaimoilta ja näin syntyi ystävänpäivän lahjaperinne.

Meillä Suomessa pyhää Valentinusta ei juurikaan tunneta ja 1980-luvulla päivän nimeksi Suomessa vakiintui ystävänpäivä. Ystävänpäivä nimellä viittaa myös siihen, että Suomessa ystävänpäivänä on tullut tavaksi juhlistaa erityisesti ystävyyttä, ei niinkään parisuhdetta. Kalenteriin ystävänpäivä lisättiin viralliseksi juhlapäiväksi vuonna 1987.

Ystävänpäivän Strawberry Dreams Cocktail.

Ystävänpäiväksi Mika suunnitteli neljä erilaista cocktailia, joiden valmistus onnistuu helposti ihan kotikonstein. Jos et esimerkiksi omista shakeria, voit sekoittaa cocktailit vaikka ihan säilykepurkissa. Pyrimme myös käyttämään resepteissä raaka-aineita, jotka ovat helposti Alkosta ja kaupoista saatavilla. Illan alkuun sopivat esimerkiksi Raspberry Bellini tai Berry Forest ja jälkiruoaksi nautittavaksi puolestaan Strawberry Dreams. R&G Juice voi nauttia lyhyenä tai miksi et kokeilisi molempia versioita!

RASPBERRY BELLINI

2 cl vadelmalikööriä (toimii myös mesimarjaliköörillä)
8 cl kuohuviiniä
tuoreita vadelmia

Kaada likööri kuohuviinilasiin ja täytä lasi kuohuviinillä. Koristele tuoreella marjalla. Nauti!

BERRY FOREST

2 cl vadelmalikööriä
2 cl Gustav Metsä Gin
4 cl karpalomehua
tonicvettä

Lisää likööri, gin ja karpalomehu shakeriin, ravista voimakkaasti ja siivilöi juoma lasiin. Lisää tonicvesi ja koristele esim. karpaloilla.

Ystävänpäivän BFF (Best Friends Forever) Cocktail.

BFF

3 cl vadelmalikööriä
2-3 vadelmaa
1 cl Gustav Arctic vodkaa
4 cl karpalomehua
1/2 limen mehu

Lisää kaikki ainekset shakeriin, ravista voimakkaasti ja siivilöi juoma lasiin. Koristele vadelmilla. Juoma voidaan tehdä myös pitkänä lisäämällä Ginger alea tai inkivääriolutta lasiin sheikatun juoman päälle.

STRAWBERRY DREAMS

3 cl Pople Strawberry Ice-Cream likööriä
1 cl Ranin VSOP konjakkia
2 cl kuohukermaa
4 cl tuorepuristettua mandariinimehua
koristeluun vadelmia tai mansikoita

Lisää kaikki ainekset shakeriin, ravista voimakkaasti ja siivilöi juoma lasiin.

Ihanaa ja maistuvaa ystävänpäivää teille kaikille Lignell & Piispasen ystäville kuopiolaisen kirjailijan, Elina Karjalaisen sanojen myötä:

“Mitä voisi lahjoittaa sille,
joka omistaa jo kissankellon,
vanamon, säteet kevätauringon,
jolla on talvi ja syys – kävisikö ystävyys?”

Tarkista tuotteiden saatavuus lähimmästä alkosta osoitteessa www.alko.fi.

Ystävänpäivän Raspberry Bellini Cocktail.

SIVUSTO ON TARKOITETTU
18 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE.
OLETKO TÄYSI-IKÄINEN?

KÄYTTÄMÄLLÄ SIVUSTOAMME HYVÄKSYT EVÄSTE- JA KÄYTTÖEHTOMME.